5.4.2017

Toinen kolmannes

Tuntuu aika hurjalta sanoa, että olen jo toisella kolmanneksella! En olisi voinut ikinä uskoa, että näin pitkälle päästään.

Tänään on 12+0 ja tämä siirtyminen uudelle kolmannekselle tapahtui aika ankeissa merkeissä. Eilen alkoi kova päänsärky, joka jatkui yön yli ja jatkuu edelleen. Yöllä heräsin pääkipuun ja pissille, enkä saanut enää kunnolla unta sen jälkeen. Aamulla oksensin kaikin voimin ja olin ihan tökkyrässä väsymyksen ja päänsäryn vuoksi. Ensimmäistä kertaa raskauden aikana vakavasti harkitsin saikulle jäämistä, mutta jotenkin sitten sisulla sinnittelin töissä.

Lisäksi on alkanut närästää. Mua ei ole koskaan närästänyt, paitsi hedelmöittymisen aikaan parina yönä. Kyllä nyt on sitten kaikki mahdolliset oireet iskeneet päälle, huoh.

Henkisellä puolella olen ihan kuin uusi ihminen. Olen vaan niin huojentunut ja onnellinen, että hymyilen vaan kaikelle :)

Huomenna sitten neuvolapsykologi ja akupunktio. Toivotaan, että tuo akupunktio toisi vähän helpotusta tähän oloon.

2 kommenttia:

  1. Mulla on ollut onneksi vaan muutaman kerran päänsärkyä. Edellisessä raskaudessa sitä oli jatkuvasti ja useita päiviä peräkkäin. Muutenkin on ollut vähemmän mitään paineentunnetta ja kramppailua alavatsassa. Tai siis ei ole ollut lainkaan. Kuulostaa kyllä kurjalta nuo sinun vaivat. Toivottavasti pian helpottaa. Mutta mahtavaa että vatsassa voidaan hyvin.

    VastaaPoista
  2. Iso peukku ja hurraa-huuto toiselle kolmannekselle! Tsemppiä ja jaksamista oireiden kanssa!

    VastaaPoista