Olen monestakin eri suusta kuullut, että kaksi ensimmäistä vuotta on ne kaikkein haastavimmat ja kaksivuotissynttäreiden jälkeen elämä alkaa helpottua. Näin tuossa eräänä päivänä naapurin roskiksilla ja hän kysyi, että minkä ikäiset minun lapseni ovat. Kerroin, että kaksivuotiaat. Hän sanoi, että "Onnea, olet voiton puolella".
Rupesin oikein miettimään, että onko se näin. Ja kyllähän se on! Niin moni asia on nykyään helppoa, tai ainakin huomattavasti helpompaa kuin aikaisemmin.
Lähdimme viikko sitten reissuun ja piti pakata auto. Ennen jouduin kantamaan vauvat turvaistuimissa tai vaunuissa kotoa autolle, takaisin kotiin ja taas autossa ja samalla raahata laukkuja ja muita tavaroita autoon. Nykyään otan laukut kainaloon, raahaan ne autolla, tytöt kävelee perässä, ja sitten haetaan uusi satsi tavaraa.
Oltiin siis reissussa ja sielläkin oli helppoa, kun ei tarvitse enää raahata mukana syöttötuoleja, matkasänkyjä ja muuta vauvakamaa. Mulla oli mukana muutama hätävärasosepurkki, mutta nekin jäi syömättä, koska tytöt söivät muiden lasten kanssa samaa ruokaa. Oikeastaan ainoat "vauvajutut", joita täytyy mukana vielä kuljettaa, on vaipat ja nokkamukit. Miten helppoa!
Tytöt ovat myös tosi reippaita kävelemään, eikä rattaita enää tarvitse joka paikkaan. Itseasiassa koko reissun aikana en kaivanut matkarattaita autosta.
Lisäksi se, että 2v kieppeillä opitaan puhumaan, helpottaa kommunikaatiota huimasti. Ei tarvitse arvailla, vaan lapsukainen voi ihan itse kertoa, mitä haluaa tai mikä on hätänä.
Huomenna meidän pitäisi lähteä tuetulle lomalle, mutta toiselle tytölle nousi eilen kuume :( Saa nähdä, päästäänkö lähtemään. Nyt peukut pystyyn!
Täällä ihan päinvastaiset ajatukset ja mietteet... aika usein pysähdyn miettimään miten helppoa kaikki tämän yhden kanssa oli ensimmäiset 1.5 vuotta, jonka jälkeen jotain tapahtui ja mini heräsi henkiin. Tänään kiikutin minimiehen terveyskeskukseen korvatarkastukseen, koska pakkohan siinä jotain korjattavaa vikaa olla, koska epäilen ettei kukaan ole nukkunut koko talossa kuluneen viikonlopun aikana. Meillä maataan pitkin pituutta kauppojen lattialla aina, kiljutaan ja karjutaan ettei ainakaan mihinkään ostoskärryyn... sitten kun työntelet ostoskärryjä yksi uhmis sätkien kainalossa se päättääkin, että olisi pitänyt ottaa sittenkin se autokärry eikä tavallista, vaikka hetki sitten se heittäytyi naama edellä lattialle sätkimään... sitten se karkaa apteekkiin akvaariota läppimään ja kohta se on leikkipistellä vaikkei meillä apteekkiin mitään asiaa edes ollut... samalla kun nostat kauppakassia se viilettää pitkin parkkipaikkaa tai seisoo reunalla odottaen koska lähdet perään, jolloin vauhti kiihtyy nollasta sataan sadasosasekunnissa. Kotipäässä sama juttu ja tee vielä se virhe, että anna sille joku kulkupeli takapuolen alle niin se on jo puoli Suomea ehtinyt potkupyörällä huristelemaan... vaatteiden riisuminen, päälle pukeminen, rappusten kävely tai siitä kieltäytyminen, valokatkaisija, naapurin rollaattori, hissi... takin napit... suihku, kylpy, tavarat lentää... hampaita ei saa pestyä ja sitten se nukkuminen. Se ainoa asia, jossa meillä aina ollaan oltu hyviä... välillä menee yli neljä tuntia ja tutit lentää... terveyskeskuslääkäri tänään selitti, että siitä tutista pitäisi luopua kun korvaan katsoi. Totesin, että tervetuloa elämääni, että jollakin se itse on järjissäni pysyttävä ;) Kuukausi sitten muuten neuvolatädille kehuin miten ihanaa meillä on... äkkiä se elämä tuntuu muuttuvan ;)
VastaaPoista