Eilen kävin avoneuvolassa mittauttamassa verenpaineet ja hemoglobiinin ja samalla katsottiin pissa. Kaikki oli kunnossa. Hemoglobiini on lähtenyt nousuun kuukauden rautakuurin ansiosta ja se oli kivunnut 109 --> 117!
Tänään oli sitten toistaiseksi viimeinen neuvolapsykologi ja ensimmäinen neuvolalääkäri. Psykologin kanssa todettiin, ettei tarvetta nyt ole enää käynneille ja tapaamme sitten kun vauvat ovat syntyneet ja arki alkanut rullaamaan.
Neuvolalääkäri katsoi sf-mitan, joka oli lääkärin mittaamana 23 ja neuvolantädin mukaan 25 (molemmat halusivat mitata). Molempien vauvojen sykkeet löytyivät ja ne olivat kummallakin reilut 140. Liikkeistä tuli kaksi plussaa.
Äitiyspakkaukset tulivat eilen ja olen niitä hypistellyt. Aivan ihanat boxit sisältöineen. Tänään saapui myös viimeinen iso hankintani eli vaunut, joiden kasaamisessa olen menettänyt hermoni ihan lopullisesti :D
Seuraavat etapit onkin sitten äitiyspolin lääkäriultra heinäkuun alkupuolella ja neuvola heinäkuun loppupuolella. Ja tietysti sokerirasitus torstaina.
Mahan kasvatus jatkukoon <3
Meinasikko ollenkaan laittaa masukuvia tänne blogiin? �� ois kiva seurata kasvua!
VastaaPoista