Ruoka ei oikein maistu, mutta nälkä on silti kova etenkin aamuisin. Joudun vähän pakottamaan itseni syömään, jotta vauvat saavat tarvittavat ravinteet ja pysyvät tyytyväisinä. Mun ei tee oikeastaan mitään mieli samalla tavalla kun ennen raskautta. Ennen saatoin himoita sipsejä tai pizzaa, mutta nyt en keksi mitään erityisen hyvää herkkua tai ruokaa. Painoa on tullut raskauden alusta + 2 kg.
Rakenneultraan on enää kaksi yötä! Olen alkanut jo ihan kunnolla pelkäämään ultraa, mutta olen myös yrittänyt faktojen kautta tyynnytellä itseäni. Np-ultrassa kaikki oli hyvin, niptistä tuli hyvät tulokset ja kaikissa ultrissa kaikki on ollut hyvin tähän asti. Lisäksi vauvat ovat kasvaneet hyvin (ainakin mahan koosta päätellen) ja ne liikkuu ja sykkeet kuuluu kotidopplerilla. Toki tiedän, että näistä seikoista huolimatta jotain voi olla vialla, mutta ehkä nämä hieman pelkoja lieventää.
Ensi viikosta tulee todella jännittävä, koska mulla on tuo rakenneultra, kelaneuvola ja sitten julkistan raskauden kaikille. Loppuu tämä salailu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti