8.2.2018

2000 vaihdettua vaippaa- tytöt 5 KK

Tytöt ovat jo viisikuukautisia (ja niitä vaihdettuja vaippoja todellakin on noin paljon)! Mitä tytöille kuuluu?

- Nyt tarvitaan jo enemmän aktiviteetteja. Täytyy päästä leikkimatolle, täytyy saada leluja käsiin, lauletaan, leikitään, leikitään lentokonetta. Käydään edelleen vauvakerhossa, tavataan muita vanhempi ja lapsia mm. monikkotapaamisissa, ollaan käyty jopa Hesassa ravintolassa syömässä. 

- Kiukutellaan enemmän! Tätä en ehkä olisi niin toivonut, mutta kiukuttelu on lisääntynyt. En tiedä johtuuko se siitä, että vauvat tylsistyvät helpommin, onko hampaita tulossa vai onko tässä vaiheessa vaan niin paljon kehitystä, että se aiheuttaa itkua ja kiukkua. 

- Yötkin ovat muuttuneet hankalammiksi. Aina ei kiinnostaisi mennä nukkumaan tai sitten keskellä yötä tulee masukipuja. Ja edelleen on kyllä niitä hyviäkin öitä, nytkin (kello 9.00) toinen tyttö nukkuu edelleen yöunia (tosin kahdella yösyötöllä). Toinen on alkanut heräämään tosi aikaisin aamulla ja se ei oikein mulle sovi, mutta ei auta kun herätä vaan sitten kukonlaulun aikaan. Puuh.

- Soseita menee purkki per naama ja ihan pian aloitetaan lihasoseet. Soseet maistuu tosi hyvin jo molemmille.

-Viimeisimmässä mittauksessa muutama viikko sitten (keskoskontrolli) pituutta oli 61-62 ja painoa 6500-7000 g.

- Ja miten äiti jaksaa. Täytyy sanoa, että nämä viisi ensimmäistä kuukautta oli melkoisen helpot, mutta nyt tuntuu että tämä on muuttunut haastavammaksi. Jo pelkästään se, että täytyisi syöttää kiinteitä kaksi kertaa päivässä on aikamoinen operaatio. Ja jotenkin tuo, että tytöt vaativat enemmän huomiota ja viihdykettä ja nukkuvat päikkärit eri aikaan (koko ajan toinen hereillä), tuntuu vähän rankalta. Kun ei ole yhtään omaa aikaa ja kaikki kotihommat keskeytyy koko ajan.

Mutta molemmat ovat terveitä ja ihania ja kaikki on hyvin. Ehkä tämä 5 kk vaihe on vaan vähän haastavampi, ja otan toki haasteen vastaan. Täytyy vaan yrittää itse mennä aikaisemmin nukkumaan ja ottaa vaikkapa päikkärit ohjelmistoon (jos tytöt suostuisivat edes joskus nukkumaan samaan aikaan). Nyt toinen heräsi ja toinen alkoi kiukkuamaan- tästä se päivä taas alkaa ;)

13 kommenttia:

  1. Meillä tuli eka hammas 3 kk 4 päivän iässä. Ihan hirveetä huutoa monta päivää ja pelkkä kanniskelu kelpasi. Sitten selvisi syy. Molemmilla pojilla tuli vasta 5 kk iässä hampaat, niin en todellakaan osannut vielä odottaa. Yöt ovat olleet sen jälkeenkin huonoja. Ei syö tuttia, vain tissi kelpaa. Pitkät pätkät yöllä menee niin että vaatii tissin suuhun. Ilmeisesti ylös myös tulossa pian ja ikenet vaivaa. :( Pojat herää nykyään kuuden maissa. Itse olen kävelevä zombi. Pari päivää sitten unohdin eväskassin avoimeen päiväkotiin. Eilen vesijumpan jälkeen jätin puhelimen uimahallin pukuhuoneeseen. Onneksi huomasin heti autossa ja puhelin oli vielä penkillä kun menin takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis jumankeuta! Voiskohan mun tirriäisille tulla hampaita!? Toi sun kuvaus sopii nimittäin ihan täysin meidän tilanteeseen. Tää vois olla kyllä selitys!

      Poista
  2. Moikka. Tämä ei nyt varsinaisesti liity tähän, mutta youtubesta löytyy aussiperhe, jossa on 6 lasta, joista yhdet kolmoset. Tässä perheessä tosin on kaksi vanhempaa, mutta silti :) Ehkä heidän videoistaan voi saada vertaistukea? :) Tsemppiä!

    https://www.youtube.com/channel/UCT0at69aCu3dgYS9PGasp1Q

    VastaaPoista
  3. Meillä kanssa kiukutellaan... välillä vähemmän ja välillä enemmän. Meillä se mielestäni on sitä, että palvelusväki ei toimi tarpeeksi nopeasti eli kaikista kivointa olisi olla sylissä samalla kun äiti laulaa ja hytkyttää. Kitinällä saa palveluksia enemmän ja onhan se oikeasti aika syvältä jos lelutkaan ei tottele ja äiti kehtaa tehdä muutakin kuin viihdyttää ja joskus katoaa jonnekin... yöheräilyä meillä ei ole harrastettu kuukausiin ja sekin tuli takaisin. Itse syytin siitä ensin leikkausta ja sitä näläntunnetta, joka ilmeisesti oli ihan uutta, kun tuo kysta oli täyttänyt koko mahan... mutta usein meillä ollaan vain seuraa vailla. Olen ottanut pahaksi tavaksi ottaa vauvan viereen ja iskeä tuttia suuhun. Yleensä se jo rauhoittaa, mutta jos eilen se tapahtui kuudelta, tänään viideltä, huomenna varmaan vaaditaan päästä viereen jo viimeistään neljältä ;) Osa puhuu 4kk hulinoista, mutta meillä ei silloin varsinaisesti mitään hulinoita ollut... eikä ole isossa mittakaavassa vieläkään, mutta kyllä tämä omakin pakkaukseni on tällä hetkellä myös tyytymättömämpi elämään mitä koskaan aikaisemmin (tälläkin hetkellä kitisee samalla kun leikkii). Onpas tytöt kasvaneet :) Meillä on ensi viikolla neuvola ja odotan innolla joko meillä on mennyt 70 sentin ja 7 kilon raja rikki ;) edellisellä neuvolakerralla oltiin vielä alle 6.5 kiloa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jotenkin lohduttavaa kuulla, etten ole yksin tämän kiukuttelun kanssa :) Meilläkään ei mitään selkeitä 4 kk hulinoita ollut, tätä voisi jo hulinaksi sanoa.
      Joo, tytöt kasvaa hurjaa vauhtia. Tänään aloitettiin lihat ja siirryin antamaan soseita kaksi kertaa päivässä. Meillä on ensi viikolla 5 kk neuvola, saas nähdä minkä kokoisia palluroita nää on. Tosin kasvu tuntuu olevan enemmän leveyssuuntaista, eli ihan ovat äitiinsä tulleet :D

      Poista
  4. Meillä taas 5kk kiukuttelut tuntuu jotenkin lempeämmiltä 4 kuukauden supershokin rinnalla :D Kyllä täälläkin tosiaan hermo menee melkoisen nopeasti kun ei yllä leluun lattialla, kun alkaa tylsistyttää, kun äiti on ärsyttävä jne. Mutta meillä taas nyt unet ovat hieman jopa parantuneet, paitsi nuo päiväunet. No, elämä olis tosi tylsää jos ei jotkut unet olis vähän repaleisia... :D

    Mulla on sellanen olo, että nää kiukuttelut on vaan aina niitä kehitysvaihehommia. Kyllä se varmasti menee ohi. Nyt uskallan jo itsekin uskoa tähän, kun 4 kuukauden kiukut meni ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ohi - ja selvisin hengissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa lohdulliselta. Toivottavasti tämä olisi vaan vaihe, lyhyt vaihe...:D

      Poista
  5. Olipa mukavaa löytää tällanen blogi! Mullakin kaksoset, tyttö ja poika 4,5 kk. Pystyin niin samaistua kaikkeen mitä sanoit... Varsinkin tuohon kiukuttelujuttuun. Meidän poika nyt erityisesti on jatkuvasti niin tyytymätön vaikka ensimmäiset 4 kk oli se helpompi vauva... Ja huh mikä operaatio tosiaan tuo kiinteiden syöttäminen on kahden vauvan kanssa.
    Tsemppiä arkeen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea kaksosista! Ja kiva jos jäät seurailemaan blogiani :) Kaksosten kanssa kaikki on jotenkin niin haastavaa ja toisaalta taas rakkauden määrä on kaksinkertainen.

      Poista
  6. Kiva postaus taas. Kunhan 6kk tulee täyteen ja pääsevät istumaan, niin pohdi esim toisen aterian soseiden korvaamista sormiruuilla! silloin saa rauhassa itse syödä ja lapset syövät itse. Toimii meillä :) Tsemppiä arkeen,se on kyllä parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tutustua tuohon sormiruokailuun. Mä veikkaan, että me saadaan siihen lupa ehkä vasta korjatun iän mukaan, mutta siltikin se on kohta edessä. Nyt jo kauhistuttaa se sotku, mutta taitaa sekin vaan kulua asiaan :D

      Poista
    2. Mä kestän sen sotkun, kun saan nauttia itse ruoan samaan aikaan lämpimänä:) Ja nähdä lapsien ilon ruokiin tutustuessaan !

      Poista