27.5.2018

Ensimmäinen sana

Helteet ovat rantautuneet ja se on meillä tarkoittanut sitä, että ollaan paaaljon ulkona ja menossa ja bloginkin päivitys on ihan unohtunut. 

Täällä on tapahtunut kaikkea jännää. Toinen tyttö on sanonut ensimmäisen sanansa, joka oli ihanasti äiti <3

Käytiin myös neuvolalääkärissä ja painot oli siinä 9 kilon paikkeilla ja pituudet siinä 70 sentin tienoilla (oiskohan ollut 69,5 ja 73). 

Ollaan käyty tivolissa, Hoplopissa, biitsillä, piknikillä, ulkona syömässä ja nähty paljon muita äitejä ja vauvoja. Liikkuminen on nyt niin helppoa, kun ei tarvitse pukea juuri mitään vauvoille päälle.

Ihan hurjimmilla helteillä ollaan oltu kotosalla ja kylvetty parvekkeella.

Pakko muuten kertoa, että suunnittelemani mökkireissukin onnistuu nyt, kun sain rahallisen avustuksen eräältä säätiöltä. Kyseinen säätiö jakaa hakemusten perusteella tietyn paikkakunnan vähävaraisille ns. virkistysrahaa, joka on käytettävä lomailuun! Vaikka en omiin mahdollisuuksiini uskonutkaan, laitoin hakemuksen menemään. Yllätyin todella paljon, kun sain postia, että meidän perhe on yksi valituista ja saatiin oikein mukava summa reissurahaa :) 


2 kommenttia:

  1. Meillä on myös monta kertaa sanonut ihan niin kuin äiti, mutta en ole ollut varma. Mutta tänään se tuli niin selvästi että on pakko kirjoittaa ylös. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa <3 Tää onkin hauska juttu, että milloin se "virallinen" sana tai taito kirjataan ylös :D Meilläkin oli pidempään jo kuulunut äeti, ätti jne. Mun sisko oli kerran ihan varma, että nyt tuli äiti. Mutta virallisesti kirjasin ylös sitten sen, kun tulin kaupasta kotiin ja tyttö huusi lastenhoitajan sylistä ihan selkeästi äiti! Ja kun lastenhoitajakin oli sitä mieltä, että kyllä se äiti oli. Ja huusi sen heti minut nähdessään.
      Tuon jälkeen äitiä kuuluukin joka päivä. Toinen mitä nyt hietaan on "Eiii-iii-iii"...mistä lie oppinut :D

      Poista