Jumahdin vauvatreffeillä kahvipöytään juttelemaan muiden äitien kanssa ja aika lensi. Vanhasta tottumuksesta oletin, että molemmat vauvat makoilee lattialla leikkien keskenään. Kunnes varmaan noin 20 minuutin päästä tajusin, että toinen vauva on kadonnut! Apua! Etsiskelin kahvihuoneen läpi, ei löytynyt. Sitten kuulin, että isommat lapset ovat leikkihuoneessa riehumassa. Äkkiä sinne katsomaan: ja siellä se mun pikkuinen oli ihan muiden mukana leikkimässä. Hän oli kontannut sinne ja ihan innoissaan oli yksi muiden joukossa. Isommat lapset kertoivat, että tuossa se on mukana koko ajan temmeltänyt.
Mä en ole sisäistänyt ollenkaan, että toinen mun pikkuisista osaa oikeesti liikkua. Hän ei vaan siirry leikkimaton reunalle, vaan hän menee ihan mihin hän haluaa. Hän on myös tosi utelias ja rohkea, joten äidin unohtaminen eri huoneeseen ei ole temppu eikä mikään.
Jotenkin oli tosi liikuttavaa huomata, miten eri- ikäisten (8 kk- 13-v) lasten joukko temmelsi keskenään. Ja kuinka ihanasti he ottivat tuollaisen toukan mukaan leikkeihin. Ja se on selvä, että lapsilla on joku ihan oma juttu ja kieli. Ja että lapset vaan tykkää lapsista jotenkin ihan hirveesti.
Tämä vauvojen kasvaminen ja kehittyminen on tosi jännittävää ja hämmentävää. Ja yksi ihan paras juttu tässä liikkumisessa on se, että vauva osaa kiivetä äidin syliin <3 Se on jotenkin niin liikuttavaa ja ihanaa :)
Minä täällä vähän kateellisena luen liikkuvasta vauvastasi ;) Siis periaatteessa meillä osataan ryömiä... käytännössä sitä ei ilmeisesti aina viitsisi ;) Kyläpaikoissa kyllä ryömitään ja tutkitaan, kotona lähinnä vain ulistaan ja kyseessä on vauva, joka ennen kuin oppi liikkumaan viihtyi tuntikausia yksin matolla lelujen keskellä. Nyt jos tätä katoavaa ihmettä tapahtuu pitää itse hiippailla näkymättömissä, koska äidin naaman näkeminen saa aikaan tyytymättömän kitinän, joka tarvittaessa muuttuu "oikeaksi" itkuksi, mutta loppu sillä samalla sekunnilla kun pääsee syliin. Kai jotkut tuota eroahdistukseksi kutsuvat, mutta se katoaa kun kotoa pois lähdetään ;)
VastaaPoistaKyllä mä kehotan nauttimaan siitä paikallaanpysyvästä vauvasta :D Nimittäin tämä liikkuminen on ainakin mulle suurin muutos elämään sitten vauvojen syntymän. Nyt on koko ajan joku tilanne meneillään jossain...Joko hän on kaatunut, tai sitten jäänyt jumiin tai sitten työntänyt suuhunsa jotain sinne kuulumatonta. Aika härdelliä!
PoistaMun tuttu sai kolmoset vähän ennen kuin meidän esikoinen syntyi. Näin heidät kerran lastentapahtumassa. Hänellä oli kaksi lasta mukana ja kolmas oli isän kanssa mummulassa. Lapset oli tuolloin parivuotiaita. Olin kauhuissani kun hän osoitti toisen lapsen olevan jossain tuollapäin. Nyt kun meillä on 6-vuotias ja 2-vuotias ja 7-kuinen, niin ymmärrän hyvin. Perässä ei meinaa millään pysyä. En kylläkään tykkää liikkua yksin koko porukan kanssa sellaisessa paikassa jossa ei pysty pysymään neljän seinän sisällä tai aidatulla alueella. Meidän kaupungissa on esimerkiksi sellainen iso leikkialue, johon esikoinen aina hinkuu. Mutta en suostu menemään kun molemmat isommat menee ties mihin ja mulla on vielä tuo vauva. Se paikka on vielä merenrannassa, joten senkin puolesta hirvittää.
VastaaPoistaMeidän neiti ei vielä konttaa. Esikoinen lähti liikkeelle sinä päivänä kun tuli 7 kk täyteen. Toinen lähti 6,5 kk iässä. Neiti kyllä on konttausasennossa ja konttaa taaksepäin, mutta eteen ei ole vielä tajunnut mennä. Ryömien kyllä menee vaikka mihin.