10.7.2017

Äitiyspolin ultra 25+5

Tänään mulla oli ensimmäinen kaksosuuteen liittyvä seurantaultra. Sen teki lääkäri, joka unohti kertoa olevansa erikoistuva sellainen. Olisi nimittäin ollut kauhean kiva tietää, että pitkät ultraukset ja pitkät hiljaiset hetket johtuivat vain siitä, että kaksosultraaminen oli hänelle uutta, eikä siitä että jotain olisi vialla. Sain itkukohtauksen penkissä, kun luulin jo että jotain on vialla.  Onneksi asia sitten selvisi ja pystyin rentoutumaan. Eli vieläkin sama sarja jatkuu: olen itkenyt syystä jos toisesta kaikissa ultrissani :)

Ensin yritettiin kohdunkaulan mittaa, se ei oikein onnistunut. Sitten ultraaja kertoi, että B-vauva on oikealla pää ylöspäin ja varpaat alapäin, vaikka itse olin ihan varma, että se on poikittain napani yläpuolella. Sitten hän kutsuikin kokeneemman lääkärin paikalle ja niinhän se oli, että olin oikeassa: B-neiti oli juuri siinä asennossa kun olin kuvitellutkin. A- neiti oli pää alaspäin.

Molemmat liikkuivat hyvin ja lapsivettä oli riittävästi. Toisen paino oli 970 g ja toisen 950 g eli tosi hienosti hieman keskikäyrän yläpuolella kasvavat. Kohta pamahtaa jo kilot rikki, hurjaa!

Kohdunkaula oli lyhentynyt rakenneultrasta eli viiden viikon takaisesta aika paljon. Silloin se oli 4,5 cm ja nyt 2,7-3,1 cm mittaustavasta riippuen. Onneksi se oli kuitenkin kiinni napakasti. Sain kontrolliajan kahden viikon päähän, koska se ns. kriittinen rajahan on 2,5 cm. Kuulemma mitään hätää ei ole, mutta nyt seuraillaan kuitenkin tarkasti.

Kaikki oli tosi hienosti ja olen taas ihan käsittämättömän kiitollinen, että mahassani kasvaa kaksi ihmettä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti