Eilen oli neuvola, missä lähinnä tarkasteltiin sokerimittauksen tuloksia, höpöteltiin, katsottiin paino (+ 10 kg). Oman vaakan mukaan painoa on tullut pari kiloa vähemmän, mutta ihan sama mikä luku siellä neuvolakortissa on. Verenpaineet oli hyvät, hemoglobiini jopa 120! Saan vähentää rautatabletteja. Hieman juteltiin jo synnytyksestäkin ja neuvolantäti esitteli jonkinsortin synnytysvalmennusiltaa. Se ei ole mun juttu, joten kieltäydyin siitä.
Olo on tosi raskas ja tosiaan vietin ensimmäisen saikkupäivänkin eilen. Tänään ja huomenna vielä lepäilen ja loppuviikosta koitan taas mennä töihin. Kävely on ihan mahdotonta. Pääsen vessaan, mutta sekin on kivuliasta. Lisäksi univelka on niin kova, että pakko nukkua sitäkin pois. Sain kunnon lääkkeet närästykseen ja ainakin viime yö meni tosi paljon paremmin, kun jää ne närästysheräilyt pois. Voi kun tämän lääkkeen olisi hoksannut aiemmin.
Näin myös viime yönä ensimmäistä kertaa unta molemmista vauvoista. Tähän asti olen nähnyt vaan toisesta ja niissäkin vauva on ollut jotenkin outo. Nyt vauvat olivat tosi suloisia, nukkuivat vierekkäin ja syötin toiselle tuttipullosta maitoa. Unessa vauvat olivat jotenkin tosi kilttejä ja rauhallisia ja siis ihan ylisöpöjä. Enneuni?? Heh.
Näissä tunnelmissa aloitan tämän viimeisen kolmanneksen. Vaikka olo on tukala, olen äärimmäisen onnellinen että ollaan jo näin pitkällä <3
Oho, onpas aika mennyt nopeasti! Uskomatonta, että jo vika kolmannes pyörähti käyntiin! On kyllä ollut ilo seurata sun matkaa. Odotan kanssa jo innolla, että vauvat syntyvät. Toivottavasti ehdit päivitellä blogia edes joskus sitten vielä syntymän jälkeen. :)
VastaaPoistaHyvää vikaa kolmannesta!
Lupaan päivitellä sitten vauvakuulumisiakin :) Ja tosiaan, vauhdilla tämä on mennyt. Tavallaan haluaisi jo eroon tästä mahasta, koska nämä vaivat, mutta toisaalta tämä on niin ihana möllykkä, että voisin tätä kantaa vielä vaikka kuinka pitkään :)
PoistaNopeasti kyllä mennyt kyllä aika, justhan tässä jännäiltiin sun testejä! Onnea loppuodotukseen :)
VastaaPoistaÄläpä muuta sano! Uskomatonta tää ajan kulku.
PoistaOnko alatiesynnytys ensisijainen vaihtoehto myös tuplissa?
VastaaPoistaYmmärtääkseni se on ja itse toivoisin, että saisin alakautta synnyttää. Ja jos tuo A-vauva noin kiltisti on pää alaspäin, niin sittenhän se onnistuu. A- neiti on tosiaan monta viikkoa ollut samoilla mestoilla, mutta B- neiti vaihtaa jatkuvasti paikkaa.
PoistaUpeaa, että olet jo noin pitkällä raskaudessasi ja että kaikki on mennyt hyvin! Kiitos kun jaksat vielä jakaa matkaasi blogin kautta :) Kaikkea hyvää loppuraskauteesi! Johanna
VastaaPoista