Tämä viikko on se, kun lapsilla olisi syntyessään jo hyvät mahdollisuudet jäädä terveinä henkiin. Nyt voi hieman huokaista. Toki nytkin olisi aivan liian aikaista syntyä, mutta kuitenkin jotain toivoa olisi. Mutta olkaa kilttejä neidit ja muhikaa vielä seuraavat kymmenisen viikkoa masussa- kiitos.
Samoilla oireilla mennään edelleen. Jalat on työpäivän jälkeen aivan järkyttävän turvonneet. Ihan kun mulla olisi joku elefanttitauti. Öisin kun lyllerrän vessaan, olen ihan jumissa. Jokainen askel sattuu turvonneisiin jalkoihin ja käsiä ei saa puristettua nyrkkiin. Taas viime yönä heräsin närästykseen. Aion kyllä nyt vaatia sen kunnon lääkkeen maanantain polikäynnillä. Eihän tästä tule mitään, jos vaivaan olisi apua saatavilla, mutta sitä ei minulle anneta.
Raskauden toista kolmannesta on enää viikko jäljellä. Ajatelkaas. Vastahan mä meinasin haljeta onnesta, kun tein plussatestin. Tämä aika on mennyt niin nopeasti nyt kun katsoo taaksepäin. Viralliseen laskettuun aikaan on enää vajaa kolme kuukautta, mutta omaan ennusteeseen eli siihen, että tytöt syntyisivät syyskuussa, vielä vähemmän aikaa. Parisen kuukautta!
Jotenkin sitä haluaisi nauttia ja ottaa kaiken irti tästä raskaudesta, mutta olo on vaan niin vetämätön, etten jaksa edes kirppiksiä kierrellä. En jaksa täyttää vauvakirjaa. En kuvata mahaa.
Vaikka tärkeintähän nyt on lepääminen ja rauhoittuminen. Siirrynpä siis sohvalle makoilemaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti