23.9.2017

Kotona!

Olemme nyt olleet kaksi yötä kotona tyttöjen kanssa. Tämä on samalla niin mahdottoman ihanaa ja samalla vähän jännittävää ja pelottavaakin. On ihanaa nukkua omassa sängyssä, pukea vauvoille omia vaatteita, ja vaan olla omissa ympyröissä.

Samalla kaikki se sairaalan tuki ja turva jäi sinne kättärille. Ei olekaan hoitajaa, keltä voisi kysyä apua. Ei maitohuonetta, mistä hakea valmis tuttipullo. Ei valmiiksi pestyjä vaatteita.
Ei siinä, tykkään tosi paljon puuhastella kotona: siivoilla, pestä pyykkiä, laittaa päivän maidot valmiiksi. Mutta olisin voinut kyllä yhden hoitajan ottaa mukaan ihan vaan henkiseksi tueksi :D

Esimerkki: Sairaalassa molemmat kakkasivat ihan normaalia, löysää kakkaa. Heti kun tultiin kotiin, muuttui molempien kakka aika kovaksi, muovailuvahamaiseksi ja sitä saa pungertaa ihan ulos. Missä manuaali?? ;)

Toinen esimerkki: Osastolla vauvat olivat jatkuvasti kytkettyinä monitoreihin (happisaturaatio ja pulssi). Minua varoiteltiin, että niihin voi tavallaan jäädä vähän koukkuun ja kun monitoreja ei enää olekaan, voi se aiheuttaa hieman lisäahdistusta. Pakko kai myöntää, että kun ajeltiin sairaalasta kotiin, pysähdyttiin kerran levähdyspaikalle ihan vaan siksi, että tarkistin vauvojen hengittävän :D Mutta aika nopeasti siihen on tottunut, ettei monitoreja enää ole.

Vauvat nukkuu ja syö hyvin. Minäkin  olen saanut hieman nukuttua ja kotona unetkin on paljon paremmat kun sairaalassa. Vauvoilla on vielä melko tiukassa 3 tunnin rytmi, mutta koitan sitä viilata 4 tuntiin, jos jotenkin suinkin vaan onnistun. 

Ensi viikolla neuvolantäti tulee tekemään kotikäynnin ja katsotaan, olenko saanut vauvojen painoja hilattua yhtään ylöspäin. Mä niin toivon, että molemmilla olisi noussut, että päästäisiin jo lokakuussa ulos tyttöjen kanssa. Odotan niiiin paljon vaunulenkkejä ja raitista ilmaa! 

Tiivistettynä: Kaikki on hyvin, pikkuhiljaa totutellaan arkeen ja haetaan sitä meidän rytmiä, nautitaan olosta ja rakastetaan <3

5 kommenttia:

  1. Onnea onnea oikein paljon ihanista tytöistä! <3 Kuulostaa todella ihanalta, vaikka on varmasti rankkaakin. Oikein mukavaa vauva-arkea teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea vauvoista ja tsemppiä teille kotiarkeen! Pyöritätkö arkea vauvojen kanssa ihan yksiksesi, vai saatko apua joltakin sukulaiselta, ystävältä, perhetyöntekijältä tms.? Mielenkiintoista joka tapauksessa kuulla miten kaksosarki sujuu itselliseltä äidiltä, toivottavasti ehdit vauva-arjen lomassa päivittämään blogia jatkossakin.

    Oma tilanteeni on siis sellainen että odottelen elämäntilanteen kääntymistä sopivaksi, että toivottavasti voisin aloittaa hedelmöityshoidot yksin, ja siksi seurailen näitä vastaavan aihepiirin (hyvin harvalukuisia) blogeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöritän arkea ihan yksin. Mutta tottakai otan kaiken tarjotun avun vastaan. Soitin jo ennen synnytystä perhetyöntekijälle, jonka kanssa tapaamme piakkoin ja räätälöimme minun perheelle sopivan avun.
      Äitini on muutaman päivän kotiutumisen jälkeen ollut apunani, mutta käytännössä en vauvojen hoitoon apua tarvitse, ainoastaan siihen, että pääsen hoitamaan rästiin jääneet käytännön asiat kodin ulkopuolelle. Ja sekään ei ole ongelma sitten, kun voin vauvoja viedä ulos.
      Nyt on arkea takana vasta muutama päivä kotona ja ja kaikenkaikkiaan kaksi ja puoli viikkoa. Mutta tässä kohtaa voisi todeta, että paljon helpompaa tämä on kun mitä jotkut minua pelotteli :D Päivisin tulee jopa sellaisia hetkiä, että toivoisi vauvojen heräävän, että olisi tekemistä :) Yöt ovat tietysti "rankkoja", ei kai kukaan tykkää öisin herätä kesken unien, mutta kunhan me päästään neljän tunnin rytmiin, niin sekin helpottuu. Ja kokonaisuudessaan yöheräämiskausi on aika lyhyt.
      Tässä vaiheessa myös näyttäisi siltä, että mun vauvat on tosi helpot ja tyytyväiset- senkin ansiosta meillä on ollut todella helppoa <3
      Kaikki voi tietysti muuttua, kun vauvat kasvavat, mutta tämä on tän hetken tilanne.
      Oikein paljon onnea hoitoihin!!! Vaikka mitä tulisi vastaan, älä luovuta, se on mun vinkki :)

      Poista
  3. Ihana kuulla! Mahtava asenne, pidä toi <3

    VastaaPoista