Synnytys

Se taisi olla heinäkuun loppua, kun kävin neuvolassa ja mulla oli verenpaineet koholla. Siitä ei kauaa mennytkään, kun minut otettiin oman paikkakunnan sairaalaan osastolle. Raskausmyrkytys.

Muutaman päivän olin oman sairaalan osastolla, kunnes minut siirrettiin ambulanssilla naistenklinikalle. 

En varsinaisesti tuntenut itseäni sairaaksi, paitsi ihan pari päivää ennen sektiota. Myrkytys on salakavala tauti. Muistan kun lääkäri kertoi, että oli laittamassa mua sektioon jo heti tultuani osastolle, koska näytin niin huonolta ja mulla oli niin järkky turvotus. Itse olin varma, että pääsen pian kotiin. No niin ei käynyt. Olin yli kaksi viikkoa naikkarin 42:lla.

Tosiaan sektio tehtiin 33+6. Sain kuulla siitä päivää ennen. Syy sektioon oli tietysti myrkytys, mutta myös A- vauvan perätila. Lisäksi vauvoilla oli kokoeroa noin puoli kiloa. Varsinaisesti syy kokoeroon ei ole selvinnyt, mutta itse uskon, että myrkytys heikensi pienemmän vauvan istukkaa jollain tapaa.

Sektio itsessään oli odotettua kamalampi kokemus. Vauvat näin ihan sekunnin ajan, kunnes heidät vietiin teholle. Pääsin vauvoja katsomaan vasta seuraavana päivänä ja se oli kyllä itkun paikka, kun näin ne pikkuiset tirriäiset letkujen seassa. Eikä heillä ollut kun nenä-mahaletkut ja toisella kanyyli, mutta silti se oli jotenkin säälittävä näky.

Teholla neitokaiset olivat vain kolme päivää. Vauvat olivat ja ovat edelleen todella hyväkuntoisia, joten heidät siirrettiin sitten jo eteenpäin jatkohoitoon. Nyt ollaan jo sellaisella osastolla, mistä piakkoin (ehkä viikon päästä) kotiudutaan.

Täällä vauvat keräävät painoa ja vahvistuvat ja äippä opettelee vauvojen hoitoa ja kaksosten hoidon rytmittämistä.

Oma toipuminen on ollut hieman haastavaa, koska myrkytysoireet tuossa hieman vielä synnytyksen jälkeen pahenivat. Jouduin vähäksi aikaa osastolle, mutta nyt alkaa jo elämä voittamaan. Sektiohaavakin on jo ihan ok, välillä se hieman vihlaisee, mutta ihan hyvin pystyn liikkumaan.

Aivot jäivät varmaan leikkaussaliin tai jonnekin muualle, sellainen kauhea aivosumu mulla on päällä. En muista mitään, olen sekaisin päivistä, joudun tekemään kaikesta listat, jos jotain haluan muistaa. Tästä ei kukaan osannut varoittaa, mutta ilmeisesti (lue: toivottavasti) kuuluu asiaan :D

En tiedä olenko vielä ihan sisäistänyt tätä kaikkea. Synnytys tuli niin yllättäen, niin aikaisin ja odottamatta. Yhtäkkiä olenkin kahden tyttären äiti! Tytöt on hurmaavia, kauniita, reippaita, sisukkaita, minulle suuria ihmeitä. Ei näin suurta asiaa oikein voi ymmärtää. En unohda ikinä sitä tunnetta, kun molemmat tytöt rääkäisivät tultuaan ulos mahasta. Se helpotuksen ja rakkauden tunne.

Ihan uskomatonta, että nyt se suurin unelmani on toteutunut. Voin sanoa, että kannatti käydä läpi kaikki mitä tässä matkan varrella on ollut, vaikka välillä tekikin mieli luovuttaa. Onneksi jaksoin paahtaa eteenpäin. Rakastan näitä tyttöjä enemmän kun mitään koskaan <3