Vauvavuoden yhteenveto

Tähän aikaan viime vuonna makasin sairaalassa epätietoisena tulevasta. Sektiopäivän sain tietää edellisenä päivänä ja sitten se olikin menoa. Vauva toisensa perään tempaistiin mahasta ulos ja molemmat huusivat kunnon rääkäisyt. Tiesin, että he ovat sisukkaita ja selviävät. Seuraavana päivänä rullailin itseni kipeän haavani kanssa teholle ja pääsin koskettamaan heitä ensimmäistä kertaa. Itkusta ei meinannut tulla loppua. Itkin onnesta, enkä pystynyt ymmärtämään, että minusta oli tullut kahden tyttären äiti.

Kolmen päivän kuluttua vauvat siirtyivät Kättärille kasvamaan. Itse kärsin edelleen raskausmyrkytyksestä ja jouduin vielä vähäksi aikaa osastolle. Koitin selvitä vauvojen hoidosta, vaikka oma olo oli vielä heikko. Järjestelin kotia, yritin hoitaa vauvoja parhaani mukaan. Imetys ei kuitenkaan onnistunut ja tytöistä tui pullovauvoja.

Muutaman viikon kuluttua kannoin kotiin kaksi keskosta. Se oli pelottavaa, mutta arki lähti hienosti rullaamaan. Hormonien ansiosta jaksoin valvoa ja hoitaa kotia sata lasissa. Muistan yhdenkin yön, kun pääsin nukkumaan vasta aamukuudelta! 

Tytöt osoittautuvat helpoiksi vauvoiksi. He eivät ole sairastaneet koko vuonna kun lievät vatsataudit. He nukkuvat ja syövät hyvin. Toki niitä rankempiakin kausia on vuoteen mahtunut, mutta kokonaisuutena uskallan sanoa, että vuosi on ollut paljon helpompi mitä odotin.

Vauvavuosi meni nopeasti, ihan uskomatonta vauhtia. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja päässyt tutustumaan aivan uuteen maailmaan vauvakerhoineen ja monikkotreffeineen.

On ollut uskomatonta seurata, kuinka nopeasti ne parikiloiset rääpäleet ovat kasvaneet ja kehittyneet. Nyt toinen jo kävelee pieniä matkoja! Ja kuinka heidän keskinäinen suhde on kehittynyt. Heillä on ihan omat leikit ja kikatuksen aiheet. Aamuisin he pulisevat ja pölisevät sängyistään toisilleen. 

Tämän vuoden aikana olen oppinut nauttimaan pienistä asioista. Kun rahaa ei ole ylimääräistä, sitä keksii kaikkea ilmaista. Voi hakea auringonkukkia lähipellolta. Istua kiven päälle metsään ja kuunnella metsän ääniä. Siis ihan tämmöisiä juttuja, joita ei ole ennen edes tullut ajatelleeksi. 

Yllätyin siitä, kuinka paljon huomiota kaksoset saavat osakseen. Joka kerta uloslähtiessä täytyy varautua ainakin kolmeen rupatteluhetkeen ja kaksosten ihastelutuokioon. 

Yllätyin myös siitä, kuinka vähän apua olen saanut tämän vuoden aikana. Kotiapu on ollut toimiva ja ehdoton juttu, mutta kaverit eivät ole innostuneet auttamaan. Kahvittelijoita riittää kyllä mutta ei sellaisia, jotka oikeasti ottaisivat vauvat haltuun ja päästäisivät minut pariksi tunniksi viettämään omaa aikaa. 

Mutta en valita. Mun asenne oli alunperinkin, että jos vaan joskus saan lapsen, en valita. Vaikka tottakai saisin valittaa, ei se sitä poista. Mutta haluan keskittyä positiivisiin asioihin ja kiitollisuuteen näistä lapsista.

Vauvavuosi on ollut elämäni paras vuosi. Ihana, raskas, onnellinen, uskomaton, itkua, naurua, uuden opettelua ja RAKKAUTTA <3