Täällä liuskatesti näyttää hieman selkeämpää plussaa. Ja vaikka raskaustestejä ei olisi koskaan keksittykään, niin uskallan väittää olevani paksuna, nimittäin…
…edellisessä raskaudessa mulla oli ihan alkuraskaudesta lähtien migreeniä. Keskeytyksen jälkeen en ole saanut yhtään migreenikohtausta eli ne loppuivat siihen, kun raskaushormoni poistui elimistöstäni. Eilen se tuli taas, nimittäin takuuvarma raskausoireeni eli migreeni! Samalla sekunnilla kun kohtaus jysähti päälle, tiesin että nyt ei tarvitse enää arvailla :) Lisäksi jouduin eilen käydä halailemassa töissä vessanpönttöä. Mulla oli niin karsee olo. Osittain se varmasti johtui migreenistä, mutta en mä koskaan aiemmin ole migreenin vuoksi joutunut oksentamaan. Vaikka eilinen oli kieltämättä aika järkky päivä, niin kyllä mä silti hymyilin vaan, jopa siellä pöntöllä :D
Virallisen testin teen keskiviikkona ja ilmoitan tuloksen silloin klinikalle. Ihanaa päästä pitkästä aikaa soittamaan hyviä uutisia.
Ajatellin aiemmin, että raskauduttuani alkaisin heti pelkäämään kaikkea (keskenmenoja, keskeytyksiä, ym.) ihan hulluna. Jotenkin ainenkin vielä mulla on sellainen olo, että tulee mitä tulee, niin kaikesta selvitään. On selvitty tähänkin asti. Ja jotenkin pelkästään se, että tietää pystyvänsä tulemaan raskaaksi, on niin huojetaja tieto, että se kannattelee. Olin jo ihan oikeasti paniikissa sen suhteen, voinko inseillä edes enää tulla raskaaksi.
Mikä fiilis mulla on? Olen todella huojentunut ja onnellinen, että kroppani toimii. Olen myös siitä iloinen, että plussa tuli juuri ennen hoitotaukoa. Vielä en osaa pelätä enkä huolestua, mutta sekin päivä tulee. Toisaalta, en oikein uskalla suunnitella tulevaa tai edes ajatella, että tästä voisi oikea lapsi syntyä. Katsoin jo kalenterista varmuuden vuoksi osuuko kevätloma keskeytysviikolle. Vaikka en pelkää, niin varaudun. Otan faktat huomioon. En ehkä liihottele ihan niin vaaleanpunaisissa pilvissä kun aiemmin. Taidan pysyä ihan maan pinnalla istukkabiopsiaan asti, jos sinne asti ylipäätään päästään.
Jes jes jipii! Onneksi olkoon! ♥ Mä niin tiesin, kun se inssikin osui nyt niin sopivaan aikaan :) Ihania uutisia heti näin maanantaiaamuun ^^
VastaaPoistaEikös ookkin ihania uutisia :) Munkin mielestä :) Kiitos onnitteluista <3
PoistaJee, onnea vielä❤️
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaIhanaaaaa!! 😍 sulla on kyllä mahtavan rohkea asenne, kyllä huolet kannattaa todellakin torjua jos vain pystyy, ei niillä mitään tee! 😊 iloisia pönttöpäiviä sinne (vaikka soisin kyllä, että migreeni vähän sulla helpottaisi 😃)
VastaaPoistaKiitos :) Pönttöpäiviä on varmasti luvassa jatkossakin, jos raskaus vaan suostuu etenemään.
PoistaIhanaa! :')
VastaaPoistaTässä jo itsekkin innostuu taas insseihin lähtemisestä!
On tää vaan niin ihanaa! Heti kun olet valmis, niin uutta matoa koukkuun. Me ei luovuteta!
PoistaOnnea ja niin paljon kaikkea hyvää raskauden ajalle<3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaMitä! Ei! Apua! :D <3 Vähän ihanaa! Tovin olin blogisurffailusta tauolla, ja mitäs ihanuuksia täällä onkaan sillä aikaa tapahtunut! ;) Onnea. <3 Lähetän pienelle tarrasukkia matkaan, niin kuin yksi läheiseni syksyllä lähetti mun pienelle - saatte ne sukat nyt kiertoon! ;) Toivon todella, että kaikki menee nyt hyvin ja tämä sun vauvanalku tulee aikanaan syliin!
VastaaPoistaJa tsemppiä migreeniin ja huonoon oloon! <3
PoistaKiitos tarrasukista, niitä todella tarvitaan <3 Toivotaan että tämä vauva olisi se "the vauva" :)
PoistaIhania uutisia! Onnea sinulle tuhannesti! :)
VastaaPoistaKiitos :) On tää mahtavaa <3
Poista<3 <3
VastaaPoista<3 <3
PoistaOnnea tosi paljon! Ihanaa <3
VastaaPoistaKiitos, on ihanaa <3
Poista