Pelkään ultria jotenkin ihan kauheesti. Vaikka nytkään ei ollut mitään syytä odottaa huonoja uutisia, niin sydän hakkasi ja olo oli mitä kauhein. Onneksi kuitenkin heti selvisi, että molemmat vauvat ovat elossa ja oikein hyvän kokoisia. Molemmat vastasivat muutamaa päivää isompaa kun viikot ja vauvat olivat tismalleen samankokoisia. Painossa taisi olla muutaman gramman ero. Istukat oli siistit ja lapsivettä kiitettävästi. Vauvat olivat todella liikkuvaisia ja oli jopa vaikea saada tarkkoja kuvia heistä, kun koko ajan oli voltti menossa.
Sitten siihen sukupuoliasiaan. Sanoin, että jos sieltä jotain selviää, niin mielelläni kuulen arvion sukupuolista. Vauvat olivat todellakin niin sähikäisiä, ettei jalkoväliin kerennyt kunnolla näkemään ja napanuoratkin luikertelivat juuri jalkojen välistä, joten ultraaja antoi sellaisen "jos nyt jotain on pakko sanoa, mutta älä tämän perusteella ala vielä vauvojen huoneen seinää maalaamaan"- arvion. Arvio oli prosenteissa luokkaa 60% ja hän veikkasi kahta tyttöä :) Oli molemmilla kuulemma sellainen sämpylämäinen jalkoväli, kun jossain välissä kerkesi nopeasti vilkaisemaan. Mutta niinkun sanottu, voivat melkein yhtä hyvin olla vaikka poikiakin :) Jäämme siis odottelemaan rakenneultraa.
Tärkeintä on se, että vauvoilla oli kaikki hyvin ja voin taas huokaista helpotuksesta. Kuulemma (ja näinhän mä sen itsekin) sellainen monotus oli käynnissä, että on vaan ajan kysymys, milloin alan tuntemaan liikkeitä. Ehkäpä jo ihan pian!
Onpa taas ihana olo, kun pääsi moikkamaan omia pikku mussukoita <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti