Olen kertonut raskaudestani perheelleni, läheisille ystävilleni ja lähimmille työkavereilleni. Olen kertonut asiasta luottamuksella ja olettanut ilman sen kummempia "älä sitten kerro kellekään"- saatesanoja, että jokainen ymmärtää tämän olevan minun henkilökohtainen asia, josta kerron muille ITSE sitten kun koen ajan oikeaksi.
Nyt yksi näistä henkilöistä on kertonut raskaudestani eräälle sukulaiselle. Ja tämä sukulainen on edelleen kertonut seuraavalle sukulaiselle jne.
Olen todella vihainen, tyrmistynyt ja jopa surullinen tästä käänteestä. Ensinnäkin: mulla on kaksi pieleen mennyttä raskautta taustalla. En todellakaan olisi halunnut, että koko suku tietää tässä vaiheessa, kun ihan kaikki voi vielä mennä pieleen ja kun en ole edes rakenneultrassa käynyt. Mua stressaa nyt ihan v******i se, jos jotain ikävää käykin ja koko suku saa tietää siitä. Ja saahan ne tietää, jos vauvoja ei synnykään.
Toiseksi, multa on nyt riistetty mahdollisuus kertoa itse omasta raskaudestani. Olisin halunnut kertoa mahtavat uutiset itse sitten kun koen ajan oikeaksi. Nyt sitä mahdollisuutta ei enää ole ja tämä hieno uutinen on mennyt vaan juoruna kaikkien tietoon. Helvetin surullista.
Kolmanneksi: ihminen kehen luotin, on pettänyt luottamukseni ja juorunnut minulle maailman tärkeimmän asian eteenpäin. Miksi? En tiedä.
Tiedän, että raskaus tulee ilmi jossain vaiheessa ja kaikki siitä saavat tietää, mutta tämä tapa on niin väärä. Ja tämä ajankohta ihan liian aikainen. Mua ahdistaa ja itkettää tämä nyt ihan hirveesti, vaikka eihän tämä oikeesti edes ole mikään iso juttu. Voiko raskaushormonit aiheuttaa näin voimakkaan reaktion?
Äitihormonit ainakin buustaa tunteita. Sinulla on oikeus mielipahaan, joten ei kannata soimata itseään "ylireagoijaksi". Ilman hormoneja kiukku kyl saattaisi jäädä vähemmälle.. :)
VastaaPoistaRaskausuutinen on helppo keskustelun aihe, kun yleisiä kuulumisia jutellaan. Siksi silloin kun koin tärkeäksi, et uutiset kuullaan multa, pyysin ettei tietoa levitettäisi. Siksi itse kertoessani ennen h.12 sanoin, ettei kannata huudella kun ei tiedä miten käy. Tosiasiallisesti vaikka laskettu päivä olisi korvalla, ei tiedä kuinka käy, joten jossain kohtaa relasin. Ne samat ihmiset kuulevat puskaradiolta hyvät ja huonot uutiset. Osaavat onnitella tai lohduttaa kun tapaamme.
Ehkä puskaradiosi ajatteli viikkojen olevan niin turvalliset, että ilouutisesta voi jo puhua. Tuskin hän kiusallaan, ehkä ajattelemattomuuttaan hyvällä tahdolla.
Ihana kommentti, kiitos! Tämä palautti minut hieman maanpinnalle täältä hormonihelvetistä :D
PoistaTuo on totta, ettei hän varmastikaan kiusallaan asiaa paljastanut, vaan enemmänkin ajattelemattomuutta. Ja alkaahan mulla huomenna jo rv 19, joten ehkä moni ajattelisi, että nyt ollaan jo tarpeeksi pitkällä raskaudessa. Itselläni kun on nämä huonot kokemukset taustalla, niin ajattelen asioista hieman erilailla.
Voi kun itsekin pystyisin jo relaamaan ja kertomaan kaikille, olisi niin paljon helpompaa. Mutta ehkä rakenneultran jälkeen :)
Tämä henkilö pyysi anteeksi, joten elämä jatkuu. Olen ollut muutenkin viime päivät/viikot todella herkkä ja itkuinen, mutta myös tulistunut helposti. Ehkä tämä on vaan joku tämmöinen raskauteen kuuluva vaihe, joka toivottavasti menee pian ohi :)
Ymmärrän pahan mielesi todella hyvin, sillä itselle kävi esikoista odottaessa hyvin samanlainen tilanne. Oltiin miehen kanssa odottelemassa neuvolan käytävällä varhaisultraan (siis viikolla 7) ja tietysti juuri silloin isäni nykyisen vaimon pojan puoliso käveli ohi. En siinä vaiheessa ollut kertonut kuin siskolleni ja parhaalle ystävälleni. Otti niin paljon aivoon sillä tiesin että kyseinen akka ihan varmasti juoruaa nähneensä meidät siellä. Olisin todellakin halunnut olla itse se, joka kertoo tulevalle papalle ensimmäisestä oikeasta lapsenlapsesta (hänen vaimonsa lapsilla oli jo lapsia). Kun sitten menimme kertomaan uutisia np-ultran jälkeen 2kk myöhemmin vastaanotto oli että ollaankin jo odoteltu... olin niin pettynyt. Taustaksi kertoisin, että meillä ei isän kanssa ole kovin läheiset välit, koska vanhemmat ovat eronneet kun olin 7v. Erityisesti isän uuden vaimon myötä välit viilentyivät ja teini-iän jälkeen näimme hyvin harvoin. Olen siis missannut monia tärkeitä ja merkityksellisiä hetkiä isäni kanssa vuosien mittaan. Olisin halunnut edes tämän asian kokea. Ja kyllä itkin asiaa monet kerrat enkä vieläkään lähes neljä vuotta myöhemmin ole antanut kyseiselle tyypille anteeksi. Ei sillä, ei mulla kovin korkea arvostus ollut häntä kohtaan ennenkään tätä tapausta ihan muista syistä.
VastaaPoistaNää on kyllä ikäviä tilanteita. Mulla on nyt tunteet jo hieman laantuneet ja kuuntelin vauvojen sykkeitä, mikä toi mulle heti paremman mielen :) Mutta kyllä olen silti edelleen sitä mieltä, ettei näin henkilökohtaista asiaa saisi kukaan muu juoruilla. Mutta minkäs teet, kun ihmiset on niin ajattelemattomia...Itse kyllä annoin anteeksi, mutta vähän olen vieläkin vihainen :/
PoistaHän ei varmastikaan tajunnut, että ei saa kertoa, kun ei erikseen kielletty. Ymmärrän kyllä että hermostuit. Meillä esikoisen aikaan appivanhemmat olivat kertoneet miehen siskolle. Mekään ei oltu tajuttu sanoa että ei saa kertoa. Oltais haluttu itse kertoa. Saimme tietää kyllä heti asiasta, joten sen kauemmas ei tieto ehtinyt mennä. Sisko laittoi onnitteluviestin heti kuultuaan. Minullakin oli takana tuolloin 4,5 v lapsettomuus ja tuulimunaraskaus. Pelkäsin kuollakseni keskenmenoa yli puolivälin raskautta.
VastaaPoistaKyllä mä nyt asiaa mietittyäni muistin, että olen hänelle raskaudesta kertonut nimenomaan luottamuksella. Hän selitti, että kun olen itse kertonut parille muullekin sukulaiselle, niin hän kuvitteli että asia on julkista tietoa. Olen joo kertonut parille sukulaiselle, mutta siksi että he ovat läheisiä ja heille voisin kertoa siitäkin, jos raskaus ei jatkukaan. Nämä ihmiset, jotka nyt tahtomattani tietävät, eivät ole ollenkaan sellaisia, joiden haluaisin tietävän myös surullisista käänteistä.
PoistaOlisi ihan eri juttu, jos mulla ei olisi näitä kokemuksia taustalla. Sitä on monen ilmeisesti vaikea ymmärtää, lapsen menettämistä, vaikka se onkin ollut vasta sikiö. Se vaikuttaa jo raskausaikana kaikkeen, kuten tähän kertomisasiaan. En sinänsä voikaan vaatia, että sitä ulkopuoliset ymmärtäisi, mutta ehkä jotenkin enemmän voisivat sitä kuitenkin kunnioittaa.
Mutta: tärkeintä että olen raskaana ja vauvat voi hyvin <3 Tämä episodi kyllä unohtuu ajan kanssa.