Mä olen ihan julmetun kiitollinen näistä lapsista. Tuossa ne nukkuu mun vieressä sohvalla. Käsikädessä saman peiton alla. Toinen piereskelee, toinen hymyilee unissaan. Nuo on mun omat lapset, uskomatonta. Olen niin onnellinen, etten luovuttanut yrittämisen suhteen missään vaiheessa. Ja olen siitä onnellinen, että pystyin tulemaan raskaaksi. Tämä ei ole itsestäänselvyys, sen tiedän liiankin hyvin.
Kaikkihan tapahtui loppuviimein nopeasti. Ensimmäinen raskaus ja keskenmeno olivat kesällä/syksyllä 2015. Ensimmäinen inssi tehtiin toukokuussa 2016. Inssi, mistä tytöt saivat alkunsa, tehtiin tammikuussa 2017. Kahden lapsen äiti minusta tuli syyskuussa 2017. Rahaa paloi reilu kymppitonni. Keskenmeno ja keskeytys jättivät jälkensä. Ne ovat sellaisia ikäviä asioita muistella. Mutta ne olivat osa sitä polkua, joka johti näiden ihanien tyttöjen äitiyteen.
Välillä vaan katson vauvojani ja itken puhtaasti onnesta. Sitä on vaikea selittää.
On kaksi asiaa, joita en osaa tai pysty mitenkään kirjallisesti kuvailemaan: tämä lapsiani tuntema rakkauden määrä ja tämä kiitollisuus, että minua on siunattu kahdella terveellä ja ihanalla lapsella <3
Välillä vaan katson vauvojani ja itken puhtaasti onnesta. Sitä on vaikea selittää.
On kaksi asiaa, joita en osaa tai pysty mitenkään kirjallisesti kuvailemaan: tämä lapsiani tuntema rakkauden määrä ja tämä kiitollisuus, että minua on siunattu kahdella terveellä ja ihanalla lapsella <3
Mä olen myös onnellinen sun puolesta, että oot päässyt vaikeuksien kautta voittoon! :)
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaSamoja tuntemuksia täällä. Kun nyt viimein olen itse päässyt edes tänne asti (rv 23+), niin toivoisin niin kovasti, että muutkin kanssasisaret pääsisivät kokemaan tämän odotuksen ihmeen pikimiten ♥
VastaaPoistaNiinpä! On se raskausaika ja sitten tämä vauva- ja lapsiaika niin käsittämättömän hienoa aikaa :)
PoistaMinulle lähipiirissä ja puolitutuissa samoihin aikoihin oman raskauden kanssa yksi sai varhaisen keskenmenon, yhdellä löytyi kuollut maha-asukki NT-ultrassa, yhden maha-asukilla ei löytynyt aivoja rakenneultrassa ja yhden lapsi kuoli synnytyksessä sydänvikaan, joka löytyi vasta pari viikkoa ennen syntymää... itselläni on välillä fiilis, että muut olisivat ansainneet tämän onnen itseäni enemmän (vaikka vauva nyt ei ihan "terve" olekaan), koska loppupeleissä vaikka minulle tehtiinkin IVF kaikki meni todella lyhyen kaavan mukaan, enkä itse oikein ehtinyt "kipuilemaan" lapsentekoyrityksessä. Se hyvä puoli tässä kuitenkin on, että perspektiiviä riittää... en ole eläissäni ollut yhtä tasainen ja onnellinen vain pelkästä olemisesta enkä koe arkea tai vauvaa ollenkaan raskaaksi kaikista meidän arjen ja vauvan "erikoisuuksista" huolimatta.
VastaaPoistaToi on totta, että arjen kokeminen on niin paljon asenteesta kiinni. Onhan tämä rankkaa, mutta onhan tämä samalla myös ihanaa :)
Poista<3
VastaaPoista<3 <3
Poista