Raskausmyrkytys on kuitenkin selätetty, enkä löydä itsestäni enää mitään merkkiä myrkytyksestä. Sektiohaava on parantunut myöskin mallikkaasti. Haavan alue on hieman kosketusarka, eikä siedä mitään tiukkoja housuja. Näin ollen liikunkin vielä seksikkäästi äitiysleggareissa, koska niissä ei haavan kohdalla ole mitään hiertävää.
Vatsa on hieman löllykkä ja mulla on jonkun verran raskausarpia. Ne on mun taisteluarvet ja olen niistä ylpeä.
Selkä on hieman jumissa noiden pimpuloiden kantamisesta. Lisäksi syötän heitä aika huonoissa asennoissa välillä.
Henkinen puoli sitten: Olen vielä järjissäni :D Univelkaa on toki kertynyt, mutta sille ei tässä elämäntilanteessa voi oikein mitään tehdä. En osaa nukkua päikkäreitä, joten nukun öisin sen verran kun saan.
Äitiaivot on asia, josta kukaan ei varoittanut etukäteen. Tämä on mulla merkittävin elämää tällä hetkellä hankaloittava asia. En muista mitään, en siis muista puoli tuntia syötön jälkeen edes sitä, milloin viimeksi syötin. Kaikki pitää kirjoittaa kalenteriin ylös, kauppalaput täytyy tehdä, kaikesta on muistutus puhelimessa. Olen ennen ollut kuitenkin ihan skarppi tyyppi, joten tämä on aikamoinen muutos ollut. Toivottavasti tästä olotilasta vielä joskus pääsisi eroonkin! Olen ajatellut, että ehkä tämä on joku äityleiden suojamekanismi, että unohtaa samantien ne kauheat huutokonsertitkin sitten...
Ja turhamaisuudet vielä lopuksi: Nyt kaikki kampaajat, hypätkää seuraavan lauseen yli. Mä värjään hiukseni kaupan väreillä. Mutta värjään kuitenkin! Eli panostan edes hieman itseeni :D Ripsienpidennykset jäi pois jo aikaa sitten, eikä aikaa niiden huoltoon nyt edes olisi. Meikannut olen muutaman kerran, kun ollaan lähdetty asioille. Kotona olen tietysti meikittä, hiukset pään päällä nutturalla. Kasvohoito on vaan kaukainen unelma. Sheivaan kun kerkiän- eli liian harvoin. Mahdun vanhoihin farkkuihin, mutta mukavuussyistä käytän leggareita ja huppareita. Täytyy myöntää, että tässä rumbassa se oma ulkonäkö on toissijainen juttu. Ehkäpä se onkin tämän vauvavuoden juju- järjestellä arvoja vähän uuteen uskoon. Vaikka ei mulle ulkonäköasiat koskaan ole mitään megatärkeitä olleet, mutta nyt vielä vähemmän. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi siisti lähtiessäni ulos kotoota. Kyllä mulla on puhdas tukka ja puhtaat vaatteet (heh, olen kyllä lähtenyt vahingossa myös pukluisissa vaatteissa ulos ja kerran löytänyt jopa kakkaa paidasta kaupan paremmassa valaistuksessa).
Kaiken kaikkiaan nyt, kun synnytyksestä on noin 2 kuukautta aikaa, voin hyvin. Pikkuhiljaa täytyy alkaa panostamaan lenkkeilyyn/jumppailuun ja syömiseen, mutta en asialla stressaa.
Mä olen kerran kaatanut sokerit kahvimukiin, kun vieressä oli sokerikuppi, joka oli tarkoitus täyttää. Ja kerran kahvipöydässä laitoin sujuvasti ison lusikallisen jäätelöä kahvimukiin. Ihan hyvää itse asiassa oli kahvinkin joukossa. :D Kun katon kellosta koska neiti söi tai nukahti, niin ei mitään havaintoa. Monesti muistan laittaneeni whatsapp viestin tai sähköpostia niihin aikoihin, joten siitä saa tarkistettua asian. Vaikka loppujen lopuksi eihän sillä ole mitään merkitystä kauanko nukkuu tai kuinka pitkä väli on syötöllä, kun ilmoittaa ihan varmasti koska on nälkä. :D
VastaaPoistaMä olen käyttänyt myös tota whatsapp- kikkaa :D
PoistaKuulostaa ihan normilta :) Onko vauvoilla jo nimet? Kerrotko ne täällä ja järjestätkö ristiäiset/nimiäiset? T. Lukijasi Maija
VastaaPoistaNimet on, mutta en niitä julkaise täällä :) Nimiäiset pidän ensi vuoden puolella. En vaan yksinkertaisesti kerkiä niitä järkkäämään tänä vuonna.
PoistaHeipparallaa!
VastaaPoistaMä olen lapseton yksin asuva nainen. En ole koskaan himoinnut omia lapsia, vaikka nuorempana ajattelin, että niitä varmaan joskus tulee. Teininä hoidin tosi paljon toisten kersoja ja opin paljon pikkulapsista sekä kotiäitiydestä. Väitänkin, että mulla oli suht realistiset mielikuvat asioista. Lykkäsin tarkoituksella perheenperustamista vähintään kolmekymppiseksi ja sitten siinä iässä tunsin jo itseni niin hyvin, että epäilin kykyjäni selvitä äitiydestä. Nuo muistiongelmat ja arkiset virheet on ihan kuin mun arjesta. Mulla vaan ei ole vauvaa ja tälläistä mun elämä on ollut aina. Mun intuitio äitiyskyvyistäni oli ihan oikeansuuntainen, sillä mulla todettiin yli kolmekymppisenä ADHD. Se ei ollut mikään kriisi vaan pikemminkin valaistumisen hetki. Vihdoinkin palaset loksahteli kohdilleen. Mulla on siis synnynnäinen neurologinen häiriö! ADHD:n lisäksi mulla on prosopagnosia eli kasvo- ja ilmesokeus sekä suunnistamista vaikeuttava hahmottamisen häiriö. Olen opiskellut vaivattomasti ja hyvillä arvosanoilla vaativana pidetyn aineen maisteriksi, mutta työelämässä on ollut ongelmia. Aika vanhaksi silti elin ennen kuin jäin testeissä ADHD-haaviin. Nykyään olen päivittäin helpottunut siitä, ettei mulla ole yhtään lasta. En halua edes lemmikkiä, vaikka eläimistä hirveästi pidän. Käyn ratsastamassa kyllä ja välillä hoidan ystävien lomien aikana heidän elukoita. ADHD-ryhmissä moni äiti on kertonut koko arjenhallintansa räjähtäneen täysin esikoisen syntyessä. Moni ADHD-äiti tarvitsee tukea arjestaan selvitäkseen. Lisäksi monilla ADHD-äideillä on yksi tai useampi ADHD-lapsi, mikä lisää haasteita. Näissä mammablogeissa käyn ajoittain äimistelemässä erilaista elämää. Minun on hankala tajuta, miten toiset pystyvät pyörittömään useamman ihmisen arkea, kun itsellä on täysi työ omissa jutuissa. (Kyllä! Saan tälläkin hetkellä mm. toimintaterapiaa arkeni sujuvoittamiseksi.) Treenaan perusjuttuja kuten kellon katsomista, kalenterin käyttöä jne. Kelloa katsoessa minun täytyy sanoa h-i-t-a-a-s-t-i ääneen tai hiljaa mielessä: "Kello on kymmenen yksi kaksi." Vink, vink. Syvempänä tavoitteena on olla tietoisesti läsnä kellon katsomisen hetkessä. Samoin joka kerta ulos lähtiessäni pysähtyn ulko-oven edessä sisäpuolella ja tarkastan vielä kerran konkreettisesti, että minulla on mukana avaimet, lompakko ja kännykkä. Mutta siis. Arvostan kovasti teitä kaikkia, jotka synnytätte ja kasvatatte maahamme uutta sukupolvea. Erityisen paljon nostan hattua yksinhuoltajille ja toki myös erityislasten vanhemmille. Bean elämäntilanne kaksosten yksinhuoltajana tuntuu minusta täysin käsittämättömältä! En voi kuin ihmetellä, miten hän on selvinnyt tänne asti. Kahden ensimmäisen kuukauden selvittämisen jälkeen uskon hänen selviävän mistä vaan. Minulla on omia haasteita elämässäni, mutta onneksi on nautintojakin, joista en tosin yleensä kotiäideille höpötä :-/
Tsemppiä teille kaikille 24h/vrk-työhönne!
Terveisin faninne ;-)
Kiitos kommentistasi :) Ei tämä arki oikeesti ole niin raskasta, kun miltä se saattaa kuulostaa. Luulen että se on paljon asenteesta kiinni ja mulla on omasta mielestäni asenne kunnossa: paljon huumoria ja oiotaan aina kun mahdollista ;)
Poista