Tänään kävästiin pitkästä aikaa neuvolassa. Painot oli jo 4,3 kg ja 5,3 kg! Ja pituudet oli 54 ja 56 cm. Molemmat kasvavat kauniisti omilla käyrillään ja muutenkin kaikki oli hyvin. Rokotuksia tuli kolme kappaletta, joista yksi suun kautta ja kaksi piikkeinä. Niiden ottaminen meni hyvin, pientä parkumista oli, mutta se meni nopeasti ohi. Äsken annoin molemmille Panadolia varmuuden vuoksi. Nämä rokotukset voivat kuulemma nostaa kuumeen ja aiheuttaa muutenkin ituisuutta ja kiukkuisuutta. Alku on mennyt hyvin, koska molemmat nukkuvat kiltisti, eikä ylimääräisiä itkuja ainakaan vielä ole ollut ilmassa. Mutta odotellaanpa iltaan...Niin reippaita tytöt olivat, että äiti on ihan hirmu ylpeä <3
Neuvolareissulla kävin ostamassa myös pari uutta vaatetta, koska tuntuu että kaikki vaatteet alkavat olla liian pieniä.
Niin ja koska molemmilla on edelleen masuvaivoja, tilasin ensi viikolle vyöhyketerapeutin kotikäynnille. Pakko kokeilla tuokin kortti, kun muuta en enää oikein keksi.
Parin viikon päästä sitten aloitellaan kiinteät ruuat, ja ihan innolla odotan tuota uutta vaihetta. Nyt kaikki kiinteiden aloitukseen liittyvät niksit ja vinkit kehiin!
Meillä rv 33+0 syntynyt neiti ja kiinteät aloitin kotiutusohjeen mukaan 3kk kalenteri-iässä. Noh jokainen maistelu tuli ulos mikuutin päästä voimakkaana ripulina. Mutta sitkeästi yritin jatkaa vaikka se tuntui pahalta :(
VastaaPoistaLapsen suoli vaan ei ollut vielä valmis kiinteään ja lääkäri käskikin pitämään usean viikon tauon ja sit alottaa uudestaan mut aina sama homma. Vasta 6 kk täytettyään alkki kiinteät pysyä sisällä ja voitiin alottaa oikeasti kiinteät. Mut meidän tyttö on sellanen kranttuliisa että vielä yhden vuoden iässä ei suostunut syömään paria lusikallista enempää ja ollaan tuskastelu tän asian kanssa kun nyös paino ja pituuskäyrät laahaa. Vasta kun oppi käveleen 1v 3kk iässä niin alkoi kinteät maistuun mutta pituus ha painokäyrät edelleen laahaa joten ei se sit ravinnosta johtunut.
Mun tytöt syntyivät 33+6 ja meidän ohje oli aloittaa velit 3,5 kk iässä ja soseet 4 kk iässä. Mä niin toivon, että tytöt olisivat hyviä syöjiä, mutta sitä ei tosiaankaan voi ennalta tietää. Jännittävää nähdä, miten homma lähtee kulkemaan :)
Poista(muunmuassa) Ikeasta saa niitä ruokalappupaitoja - ne on huippuja! Muita vinkkejä ei löydy täältä, edelleen opetellaan :D
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Olenkin jo pikkuhiljaa alkanut Torista haalimaan syömisjuttuja :)
PoistaMeidän jäpikkä aloitti hedelmäsoseilla tuossa 3kk kalenteri-iässä eikä kyllä alkuun ymmärtänyt ollenkaan lusikalla syömisestä, syljeskelyksi meni. Annoin sitten soseita vellitutin kautta, siinä on tarpeeksi iso reikä soseille mutta vauva ei kuitenkaan saa imettyä liikaa pieneen suuhun :)
VastaaPoistaHedelmäsoseilla aloittaminen sujui hyvin, ovat kuitenkin makeampia kuin kasvikset joten vauvan oli helpompi niihin ensin tottua kun olivat samaa makumaailmaa maidon kanssa (korvikkeilla siis mentiin muuten).
Raudan annoin samaan syssyyn jonkin c-vitamiinipitoisen soseen kanssa koska c-vitamiini lisää raudan imeytymistä kun taas maito sitä estää. Meillä oli hemoglobiinissa sanomista jonkin aikaa mutta näillä korjaantui.
Tsemppiä ja pitkiä hermoja soseilla sotkemiseen! :D
Mulle lääkäri ja neuvolantätikin suositteli, että olisi hyvä aloittaa muilla kun hedelmäsoseilla. Tämä iksi, että ne on niin hyvänmakuisia, ettei muut soseet sitten välttämättä oikein maistukaan, jos pääsee heti makeiden makuun. No, saa nähdä. Mä sovellan oman fiiliksen mukaan :D
PoistaMun ainoa vinkkini on hyvät hermot ja kofeiinia itselle. Ne vauvan masuvaivat oli niin jäätäviä pari kk kun kiinteät aloitettiin ettei siinä oikein itse saanut nukuttua. Tai olin syöttänyt kiinteitä jo 6 viikkoa ennen kuin ensimmäinen nieleminen tapahtui.
VastaaPoistaKiitos vinkeistä! :)
Poista