15.12.2017

Rahaa, kiitos!

Raskaus-, raskausmyrkytys- ja sitten vauvahuuruissa en ole pahemmin kerennyt ja jaksanut perehtyä raha-asioihin. Olin mm. unohtanut tehdä elatustukihakemuksen, mutta onneksi jotenkin tajusin senkin tehdä ja sain ne takautuvana.

Tänään odottelin vanhempainrahaa, laskuja ja lainoja oli suoraveloituksella noin tonnilla. Mutta kappas, eipäs sieltä mitään rahaa tullutkaan. Tein soittokierroksen Kelaan ja palkanmaksuun ja selvisi, että tässä kuussa Kela maksaa alle 500 euroa ja työnantaja on maksanut jo viime kuussa viimeiset palkat. Minä kun odotin viimeisiä palkkoja maksettavaksi tänään.

No, tilanne on se, että mulla ei ole tilillä yhtään rahaa! Mulla on säästötili, mutta se on tarkoitettu hätävaraksi ja turvaistuimiin. 

Ihan kauhea tilanne. En ole varmaan koskaan joutunut rahaa mistään anomaan, mutta nyt tein toimeentulotukihakemuksen. Todennäköisesti sieltä tulee tuon säästötilin takia hylätty päätös. Sitten ei auta kun käyttää ne istuimiin varatut rahat ja jättää istuimet ostamatta. Sitten täytyy pakolliset reissut kulkea taksilla ja auto jää pihaan seisomaan. V****u mitä paskaa ihan suoraan sanottuna.

Jotenkin jurppii, että olen koko ikäni maksanut veroja ja nyt kun yhdeksi kuukaudeksi tarvitsisin yhteiskunnan tukea, en sitä todennäköisesti saa. Mutta toivotaan parasta. Toivottavasti Kelassakin tajuttaisiin, että kaksosten yyhoolla on pakko olla pieni vararahasto.

Jännityksellä jään odottamaan päätöstä!

**Edit: Siis eihän me millään taksillakaan voida kulkea, eihän missään taksissa ole kahta turvaistuinta. Helevetti...**

8 kommenttia:

  1. Ei taida saada toimeentulotukea, jos on säästöjä. Voisiko niiden laskuttajien kanssa neuvotella lisää maksuaikaa? Tai ottaa vaikka esim. lyhennysvapaata jos on omistusasunto tms.? Kurja tilanne. -Alfia

    VastaaPoista
  2. Suurimmat menoerät on lainat ja vastike, yhteensä 900 euroa. Ne on pakko maksaa. Lyhennysvapaata en pysty ottamaan, koska sitä saa vaan vuodeksi kerrallaan ja aion sen käyttää mahdollisella hoitovapaalla. Muuten ei ole mitään mahdollisuutta hoitovapaalle. Todella kurja juttu, että yhden kuukauden takia menee koko pakka ihan sekaisin :(

    VastaaPoista
  3. Mulla oli ihan sama tilanne, kun jotenkin olin ajatellut ton viimeisen palkanmaksun ihan väärin, eli oma mokahan se oli. Eipä auttanut muu kuin ottaa Ellos-laina parille tonnille, että jotenkin tuli toimeen sen kuun. Ikävä kyllä ihmettelen, jos toimeentulotukea myönnetään, sillä joutuuhan ihmiset myymään autojaankin ja lasten tileillä (saatikka omilla) ei saa olla penniäkään ennen kuin sitä on myönnetty. Hoitovapaiden aikana olen saanut toimeentulotukea pitkiäkin aikoja, mut se perustuu sitten ihan matematiikkaan, eli kotihoidontuki on vain liian pieni, vaikka miten päin pyörittäisi. Mut toki silloinkaan luottokortteja tms. laskuja ei lasketa menoiksi. Ja kaikki muut tuet esim. asumistuki pitää olla haettuna ennen kuin toimeentulotukea voidaan myöntää. Paska juttu! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se piti vielä lisätä, että kunnalta saattaisi mahdollisesti saada harkinnanvaraista toimeentulotukea, mutta sekin vaatii tietääkseni ensin hylätyn toimeentulotukipäätöksen Kelalta, eli aikaa kuluu joka tapauksessa. Mutta ainahan kannattaa kysyä joka taholta esim. diakonit myös.

      Poista
    2. Mä olen myöskin aivan satavarma, ettei tukea myönnetä. On vaan tosi harmi, ettei näitä tapauksia ratkota maalaisjärjellä. Mulla menee nyt koko budjetti aivan sekaisin todennäköisesti koko äitiysloman ajaksi. Pienellä avustuksella selviäisin.

      Mulle sanottiin Kelasta, että sossu on sitten viimeinen vaihtoehto, mutta se vaatii toimeentulotuen hylätyn päätöksen.

      Mä oon jo tenyt omat suunnitelmani, jos hylätty tulee. Myyn sitten Torissa tavaraa ja vien kirppispöydän. Sillä tavalla saan haalittua ehkä muutaman satasen.

      Poista
    3. Meillä kanssa puolituttu oli säästänyt lapsellensa säästötilille sen verran rahaa, että pystyi kustantamaan lapsensa lukioon. Sitten iski joku hammaskriisi ja säästötili piti tyhjentää juurihoitoihin. Sinne meni samalla lapsen lukiokirjoihin tarkoitetut säästöt. Rikkaat yrittää vakuutta ettei raha tee onnelliseksi, mutta itse uskon ihan toisin. Kyllä se mahdollistaa aika paljon... toivottavasti kaikkien raha-asiat kuitenkin selviää tavalla tai toisella :)

      Poista
  4. Kaverini sai joskus rahaa seurakunnalta, kun oli tosi tiukka tilanne. Selvitä moista mahdollisuutta.

    VastaaPoista
  5. Me ei opiskeluaikoina saatu yhtenä kesänä kumpikaan kesätöitä. Opintotukea ei tule kesällä. Mun mummu antoi rahaa ja mun vanhemmat myös ja niitä sitten käytettiin ruokaan. Haettiin toimeentulotukea, mutta ei saatu, kun oltiin saatu lahjoituksia. Ilman niitä oltaisiin oltu täysin pa. Olis pitänyt kuulemma ottaa opintolainaa, mutta en käsitä miten opintolaina on tarkoitettu elämiseen kesällä!? Saatiin sitten lisää avustusta mun vanhemmilta. Mulla oli vielä joku Kelan takaisinperintä. En muista miksi. Sain sovittua siihen myöhäisemmän maksuajan. Se oli kyllä laitettu menemään tililtä, mutta kun eräpäivä olisi ollut, niin tili oli tyhjä. :(

    VastaaPoista