Tytöt yrittää kovasti opetella mönkimään ja liikkumaan ihan millä konstilla vaan. Se ei vielä onnistu ja se turhauttaa. Kaikkeen kyllästytään nopeasti ja virikkeitä pitäisi olla koko ajan ja mielellään niiden pitäisi vaihtua vartin välein. Äiti ei saisi kadota näkyvistä. Kiukuttaa ja itkettää, aina en edes tiedä miksi. Välillä nukkumaanmeno onnistuu kuin vettä vaan, mutta välillä se on yksi suuri huutokonsertti. Välillä tutti on kadonnut kolmen aikaan yöllä tai vauva kääntynyt mahalleen nukkuessaan ja siitäkös show syntyy.
Itse en saa tehtyä mitään rauhassa. Kun toinen on tyytyväinen, toisella on joku ongelma. On turha edes haaveilla kokkaamisesta, ei siitä tulisi mitään. Suihkussa on pakko käydä, mutta on varauduttava siihen että siellä käydään kahdessa minuutissa ja siltikin huuto kaikuu sinne vessaan asti.
Me ollaan oltu vatsataudissa ja kun itse on kipeä ja väsynyt, ei jaksaisi millään nonstoppina kantaa, viedä lelua, käydä hauskuuttamassa, tehdä ruokia valmiiksi ja huomata, ettei vauvan suu aukea. Jatkuva huuto ja itku saa hermot kireälle.
Olen miettinyt, mikä tarkoitus tällä hermojen koetuksella on? Joku ihan biologinen syyhän tällekin varmasti on. Joillain hermo ei kestä ja siinä kohtaa joku satuttaa lastaan. Näitäkin kammottavia tapauksia on. Kun itsellä on hermo aivan loppumaisillaan, menen vaikka vessaan ja kiroilen siellä hetken. Hengitän syvään. Mietin, kuinka etuoikeutettu olen, kun olen saanut kaksi tervettä lasta. Tämä on mun konsti selvitä näistä tilanteista.
Onneksi tämä ei ole jatkuvasti tällaista, mutta kyllä tämä vaihe on selkeästi raskaampi kuin yksikään aiempi. Ei jää ikävä, sanotaanko näin.
Kuulostaa erittäin tutulta, voimia! Itseä helpottaa aina se ajatus, että tämä on vaan vaihe, koeta kestää. Kuulostaa siltä, että ehkä tarvitsisit vähän enemmän levähdysaikaa, jonkun hoitamaan kaksosia muutamaksi tunniksi. Tiedän hyvin miltä tuntuu, kun mullakin on nää samanikäiset kaksoset kuin sulla. Jotenkin sitä saa kummasti virtaa kun pääsee hengähtämään muutamaksi tunniksi vaikka kerran viikossa..
VastaaPoistaMäkin yritän aina ajatella, että tää on vaan vaihe...:) Mulla on kerran viikossa muutama tunti omaa aikaa (kotiapu), lisäksi vaihdellen silloin tällöin. Mutta ehkä sitä voisi olla enemmänkin. Kun äitini muuttaa taas Suomeen, niin sitten helpottaa ja saan enemmän apuja. Mutta jos aivan totaalisesti väsyisin, saisin kyllä kaupungiltakin enemmän apuja, mutta ei tässä nyt äärirajoilla mennä.
PoistaTiedän niin mitä tarkoitat, vaikka yhden vauvan muodossa vaan tosin. Meidän yöunet loppui nyt viikko sitten, kun 7 kertaa yössä ikävöidään hukkunutta tuttia ja nälkäkin on yhtäkkiä taas. Ja päiväunet on myös mennyttä. Kerran olen joutunut vain jättämään kiljuvan vauvan rattaissa terasssille ja mennyt itse sisälle vetämään henkeä puoleksi minuutiksi. Ja kiroillut.
VastaaPoistaMeillä opittiin juuri ryömimään, toivottavasti tämä härdelli öisin loppuu pian sen myötä... Mutta kun ennen vauva raivosi sitä, ettei pääse eteenpäin, niin nyt hän raivoaa sitä, että pääsee, mutta se on vielä vaikeaa eikä hän millään viitsisi liikuttaa itse itseään.
Ei voi muuta kuin toivottaa tsemppiä sinne. Ja tänne. Kyllä me selvitään tästäkin vaiheesta (vaikka tiukkaa tekee)
Jotenkin lohduttavaa, etten ole yksin tämän vaiheen kanssa :) Kyllä me selvitään! Tsemppiä myös sinne!
Poista