8.3.2018

Puolivuotiaat pallerot!

Ihan uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu (hoen tätä nykyään ihan koko ajan)! Mun minivauvat eivät ole enää minejä, vaan vauvavuosi on jo puolessa välissä ja nuo parikiloisina syntyneet ovat 66 cm pitkiä ja painavat jo yli 8 kiloa. Pituus on siis molemmilla tismalleen sama ja painoeroakin vain 80 grammaa :D

Molemmat osaavat kääntyä, ottaa varpaista kiinni ja toinen löytyi jo yhtenä päivänä sohvan alta. Hän ei siis osaa ryömiä, vaan hilaa itseään selällä maaten. Molemmat haluavat juoda itse tuttipullosta ja tarttuvat lusikkaan. Neuvolassa kehotettiin harjoittelemaan jo nokkamukin käyttöä. Vaatekoko on jo 74, jotain on vielä 68 koossa.

Aloitettiin myös puurot, joka ei ollut mikään menestys. Kaurapuuro aiheutti hieman kakomista, mutta lisäsin sosetta puuroon ja sitten saatiin maisteluannoksia alas. Neuvolasta sanottiin, ettei ne siihen tukehdu ja että kannattaa vaan jo alkaa totuttelemaan hieman rakeisempaan ruokaan. Kuulemma ihan normaali reaktio sileiden soseiden jälkeen. Kyllä se siitä.

Tuntuu, että tätä tekemistä on nyt ihan valtavasti. Aamumaito, aamupuuro, lounas (sose), välipala (maito), päivällinen (lihasose), iltapuuro. Kakkaa tulee ja vaippoja saa vaihtaa. Tytöt kiukuttelee, koska kyllästyvät ja turhautuvat helpommin. Ääk, mitenköhän tästä selviää...Tuntuu, että koko ajan pitäisi olla keittiössä joko laittamassa seuraavia ruokia tai siivoamassa edellisen jälkiä. 

Mutta kun katsoo puoli vuotta taaksepäin, olen kyllä niin ylpeä itsestäni ja tytöistä! Olen selvinnyt hienosti ja tytöt ovat ihania vauvoja. Kaikki me olemme pysyneet terveinä, rahat on riittäneet, ollaan kaiken arkihässäkän keskellä myös muistettu nauttia olosta ja viettää ihania hetkiä yhdessä ihan vaan höpötellen ja pussaillen <3 

Seuraavaa puolivuotista odotan innolla ja kauhulla samaan aikaan. Nää pirpanat oppii liikkumaan!!!! Mutta päivä kerrallaan :)


7 kommenttia:

  1. Meidän kaksoset täyttävät parin viikon päästä myös puoli vuotta ja ihan sama meininki meilläkin, erittäin tutulta kuulostaa! Joko olet alkanut istuttaa tyttöjä syöttötuoliin? Minusta tää kaksosarki oli helpompaa siihen asti, kun tuli tää 5 x päivässä ruokailut. Tuntuu että jatkuvasti ruokaillaan. Sitten sotkujen siivous etc. hyvä kun ehtii istahtaa itse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole istuttanut syöttötuoliin. Tytöt eivät istu ollenkaan yksin vielä, joten mä luulen että meillä mennään vielä tovi new born seteillä. Niissä on niin näppärä syöttää. Olen kyllä samaa mieltä, elo oli suorastaan leppoisaa ennen näitä ruokailuja. Puhumattakaan siitä, että jossain vaiheessa pitäisi aloitella sormiruokailu ja ja ja....Uuh. Mutta eiköhän me selvitä!

      Poista
  2. Onnea puolivuotiaille typyille! <3 Ja tuo sun hokema on tuttu täälläkin: aika vaan kuluu ihan sairaan nopeasti! :D

    Onpas toinen tytöistä ottanut hienosti kiinni kasvussa, kun hän oli aluksi niin pikkuinen. :) Onko tytöissä muuten paljon samaa näköä? Onko luonteissa tullut esiin jo jotain erilaisia piirteitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, pienempi tyttö on nyt himpun verran isompi! Ja kuten sanoit, ihan huikea kasvuspurtti.
      Tytöt on ihan eri näköiset ja luonteiltaankin kuin yö ja päivä. Tästä voisin kirjoittaa enemmän ihan omana postauksenaan :) Kiitos vinkistä ;)

      Poista
  3. Mä surautin esikoiselle puurohiutaleet pienemmäksi sauvasekoittimella. Hän ei myöskään innostunut puuron koostumuksesta.

    Meillä neiti muutaman päivän vajaa 5 kk käyttää vielä kokoa 62 cm. :) Hän ei vielä osaa kääntyä. Esikoinen oli 4 kk 3 vk kun kääntyi ja keskimmäinen poika oli päivä vajaa 3 kk. Mutta kaikki ajallaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kysyin tosta, että kannattaako niitä alkaa pienentämään, mutta kuulemma ääntä kohti vaan :) Muutaman päivän se vie, mutta helpottuu koko ajna. Eilen oli jo ihan eri meininki ja kakomista ei ollut kun ihan vähän.
      Kaikki todellakin ajallaan. Mäkään en stressaa mistään uusista taidoista, ne tulee kun on tullakseen. Ehkä hieman stressaan siitä, että kun nää on niin isoja (ki 4,5 kk ja vaatteet 74!), mutta vaikka plussakäyrillä mennään, niin normaalikokoisina kuitenkin. Äidin pullukat <3

      Poista
    2. Meillä oli tänään 5 kk neuvola. Pituus oli 65,5 cm ja paino 6905 g. Täysimetyksellä mennään vielä pari viikkoa.

      Poista