30.4.2018

Sormiruokailu

Sormiruokailu tuntuu olevan tämän hetken hittijuttu. Uskoisin, että se on tullut ihan jäädäkseen. Ja hyvä niin, onhan se kiva antaa lapsen syödä itse.

Meillä ollaan otettu nyt ensiaskeleet sormiruokailun suuntaan. Maissinaksut menee jo ihan hienosti alas, ne olivat ihan ekat itse syötävät jutut. Eilen annoin myös avokadoa, mutta se liiskaantui lautaseen ja pöytään ja syöttötuoliin. Suuhun ei tainnut kauheasti mennä. Tänään kokeiluun lähtee porkkanat, joita olen höyryttänyt kohta jo puoli tuntia ja silti ne tuntuvat jotenkin kovilta...

En ole ainakaan tässä alkumetreillä ihan vakuuttunut, onko se kauhea työmäärä sen arvoista, että ruuat lentävät lattialla tai löytyvät liiskattuina vauvan nyrkistä. Ainakin mulle tämä on kaiken muun keskellä stressitekijä, joita en suoraan sanottuna kaipaa yhtään lisää. Siitä taasen olen vakuuttunut, että meistä ei tule 100% sormiruokailijoita, vaan sekasyöjiä. Maha täytetään soseilla ja sormiruokailu on semmoinen kiva juttu vaikkapa kerran päivässä.

Mutta kuten aiemminkin olen sanani syönyt, voi tämänkin asian suhteen mieli vielä muuttua. Nämä on nyt alkutaipaleen fiilikset.

Olen kyllä lukenut sormiruokailun hyödyistä, mutta kuulun siihen kategoriaan, että kyllä ne lapset syömään oppivat perinteisilläkin metodeilla. Olen silti ihan avoin uusillekin jutuille ja siksi annan sormiruokailulle mahdollisuuden, vaikkei noi porkkanat tuosta koskaan valmistuisikaan.

1 kommentti:

  1. Luin nyt vasta tekstisi, mutta minäkin päädyin vauvani kanssa siihen, että välipala sormiruokaillaan (avokado, banaani,kurkku tmv) ja muuten syötän hänet :) Liikaa sotkua mun makuun!

    VastaaPoista