1.3.2017

Varhaisultra

Tänään oli se kauhulla odottamani varhaisultra. Sanoin lääkärillekin ennen ultraa, että olen varma huonoista uutisista ja haluan ne suoraan ilman kiertelyitä. 

Sitten alettiin ultraamaan ja lääkäri sanoi melkeinpä heti, että "Näitä on kaksi". Jaa mitä on kaksi? Siis kaksoset? Missä? Mun mahassako? Itku, shokki, järkytys. Nauru, epäusko.

Sitten katsottiin ruudulta, että siellä ne oli, omissa pusseissaan kivasti vierekkäin. Olivatpa ihan samankokoisiakin (vastasivat 7+1, tänään on 7+0). Hyvänkokoisia vauvanalkuja. Molempien sydän löi vahvasti. Kaikki näytti niin hyvältä kun vaan voi tässä vaiheessa näyttää.

Mä odotan kaksosia. Ihan käsittämätöntä. Tämä vaatii nyt sulattelua, olen aivan shokissa. 

Uusia huolia tietysti ja riskiraskaus. Mutta nyt koitan ensin ymmärtää, että mun mahassa on kaksi vauvelia <3

Ps. Nyt sain selityksen näille megakauheille raskausoireillekin ja sille, miksi sain plussan raskaustestiin niin aikaisin.

37 kommenttia:

  1. Huh, tätä sun tarinaa ja jatkuvaa jännitysnäytelmää seuranneena ei voi kuin vain ihmetellä! Toisaalta tekisi mieli sanoa, että "arvasin", kun niin pahat oireet on ollut sulla! :D

    Joka tapauksessa hurjasti onnea kaksosraskaudesta ja onnea kaikkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Onhan tämä ollut aika hurja polku, mitä olen viime vuodet edennyt. Jännitystä ei ole puuttunut.

      Poista
  2. Paljon onnea!!!! Varmasti on lievä shokki päällä, mut upea juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tässä vielä on aikamoinen shokki päällä, on tämä ihan käsittämätön juttu!

      Poista
  3. Apua miten ihanaa! <3 Paljon onnea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja pelottavaa :) Kiitos onnitteluista :)

      Poista
  4. Huh, sulla ei kyllä tästä vauvaprojektista jännitystä puutu! Mutta onnea tuplaten! Toivon niin paljon, että kaikki menee hyvin ja saat aikanaan kaksi pientä syliin hyvissä voimissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan puutu :D Toivottavasti kaikki menisi hyvin, mutta olen kyllä realistisesti liikenteessä ja olisin onnellinen, jos edes toinen selviäisi syliin asti.

      Poista
  5. Valtavasti onnea! Toivottavasti kaikki menee hyvin <3 Jos ovat omissa pusseissaan ja on omat istukat niin sithän ovat kuitenkin matalariskisin kaksosraskaus, samassa pussissa olevathan ovat se kaikista suuririskisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä huojentunut, kun näin että kumpikin oli omassa pussissa. Istukasta ei pystynyt vielä sanomaan mitään, joten se on vielä jännitysmomentti. Kiitos onnitteluista :)

      Poista
  6. Voi vitsi! Hienoa ja onnea hurjasti !

    VastaaPoista
  7. Ohhoh, Wau! Ihanaa! Tuplasti onnea ❤

    VastaaPoista
  8. Ei oo todellista!!! 😀❤️❤️ Aivan mahtava uutinen! Itsekin aloin epäillä kaksosia sun oirekuvausten jälkeen. Onnea todella paljon! ☺️Peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin. 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Peukut todellakin pystyssä. Raskaus on niin alussa, että kaikki on mahdollista. Mutta toivotaan parasta!

      Poista
  9. Mähän sanoin :) Paljon onnea!

    VastaaPoista
  10. Onnea onnea! Mähän sanoin sulle eilen että ihan hyvin voi olla kaksoset, vaikka useammalle vakuuttelit, että vain yksi. :D Ilmeisesti siis identtiset, jos vain yksi munasolu oli irtoamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi koskaan voinut uskoa tätä! Mutta on se vaan uskottava :)

      Poista
  11. Onneksi olkoon ihanien uutisten johdosta! 😍 tsemppihalaukset tuplaoireisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä tuplaoireet on kyllä kauheat, mutta hyvän asian puolesta kärsin mielelläni :)

      Poista
  12. Tuplasti onnea! Mäkin kommentoin tuonne muutaman postauksen taakse, että sun raskauspahoinvointisi muistuttaa hyvin paljon omaani pahoinvointeineen... Mullehan kävi samalla tavoin, että rajun pahoinvoinnin syyksi paljastui kaksosraskaus. Iso yllätys se oli, shokkikin, mutta kaikki meni lopulta hyvin. Meidän kaksosilla oli kaikki omaa, eli siinä mielessä kaksosraskauteni oli se matalimman riskin versio, mutta jännitettävää toki kuitenkin riitti, varsinkin aluksi. Mitään erityistä ei kuitenkaan raskaudessa ilmennyt - alun pahoinvoinnin lisäksi - ja vauvat syntyivät ajallaan hyvän kokoisina. Eli kaikki voi mennä myös oikein hyvin. Sylin täydeltä onnea jo tässä vaiheessa ja toivotaan, että kaikki menee myös sulla hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun kerroit omasta raskaudestasi. Shokki tämä oli ja on vieläkin, mutta olen jo ihan rakastunut mun nappuloihin.

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. wooooooww ääää vitsi miten ihanaa! :D Uskomatonta!

    VastaaPoista
  15. Vauu! Onko se 13mm munis siis voinut myös hedelmöittyä, vai miten tämä on mahdollista? Onneks olkoon❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin lääkäriltä asiasta ja hän sanoi, että piilossa on voinut olla munis, jota emme ole huomanneet tai sitten kyseessä on identtiset. En oikein jaksa uskoa, että 13 millinen hedelmöittyisi.

      Poista
  16. Ihanaa! Onnea <3<3<3 Olin eilen ihan viittä vaille postaamassa tuohon edelliseen tekstiisi, että ei vaan olis kaksi vauvaa tulossa, kun oireet on noin pahat ja hCG nousi niin nopeasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä merkit oli ilmassa, mutta itse en sitä uskonut ennenkun näin kaksi vauvanalkua ultrassa :) Kiitos onnitteluista <3

      Poista
  17. Vautsi, tuplasti vauvaonnea! On hieno uutinen kerrassaan! Tälläisiä tarinoita on vaan niin huikeeta lukea.

    VastaaPoista